sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tekee mieli jätskiä!!!

Mulla on ollut nyt kahtena iltana ihan hullu jätskihimo ja ihan väärään aikaan - esimerkiks tänään (eli sunnuntaina) se iski kello 18, just silloin kun isommat kaupat menee viimeistään kiinni. Ei siis mitään mahdollisuutta saada soijajätskiä yhtään mistään. Mä elättelin kuitenki vielä toiveita et Salessa hyvällä tuurilla sitä olis, niin pakkohan mun oli käydä tarkistamassa asia - kuitenkin huonoin lopputuloksin. Jätskihyllyllä mietin kahteen kertaan, että otanko sitten sen kermajäätelöpakkauksen ja kärsin seuraukset, vai.... Jätsit jäi kaappiin, mutta mukaan lähti Kartanon perunalastupussi, Alpron maustamatonta soijajogurttia, soijajuomaa ja pari ananas-pillimehua jätsin sijaan. Nyt kiitän itteeni siitä että pysyin lujana jätskihyllyllä. Oon nimittäin koko viikon kärsiny allergiaoireista kun maitoallergia on alkanu selkeesti pahentua. Ei siis enää myöskään vuohenjuustoa tälle tytölle :(

Mä en tykkää käydä keskikokosissa kaupoissa, koska siellä oman ruokarajotteisuutensa tajuaa niin herkästi. Melkein kaikki mitä niillä hyllyillä on, ei ole mulle sallittuja ruokia. Muutenkin sen kokosissa kaupoissa on hyvin rajallisesti erikoisruokia. Tänäänkin keksihyllyltä löyty toki luontaisesti gluteenittomia keksejä, mutta ykskään paketti ei kylläkään ollu maidoton...

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Oma tarinani

Olin koko elämäni kärsinyt mysteerisistä vatsakivuista ja päänsäryistä. Noin vuosi sitten kuvaan mukaan tulivat pahat suolisto-oireet ja tuntui ettei mikään ruoka imeytynyt kunnolla. Painokin oli pudonnut melkoisesti ja syytä ei löytynyt. Oireet alkoivat viitata hyvin vahvasti keliakian joten se testattiin. Tulos oli negatiivinen. Lääkäri kysyi, oliko maitotuotteiden kanssa ollut ongelmia ja siihen totesin, että ei ollut. Seuraavana epäilyyn tuli harvinainen, mutta silti mahdollinen vilja-allergia. Välttämis-altistuskokeen avulla syylliset löytyivät: vehnä, ohra, ruis, kaura, ja myöhemmin myös tattari.

Viljattoman ruokavalioni myötä oireet paranivat lähes kokonaan, mutta jostain ilmestyi mysteerinen nuha aivastelukohtauksineen. Luulin ensin siitepölyallergiaksi, mutta kun kausi alkoi olla ohi, niin nuha vaan jatkui. Jostain sain ajatuksen päähäni laittaa se maito kuitenkin pannaan, ja simsalabim - nuha oli poissa! Minulle ei ollut tullut mieleenkään että maito voisi aiheuttaa hengitystieoireita.

Nykyään ruokavalioni on viljaton ja maidoton ja voin paremmin kuin koskaan. Joskus nautin maitotuotteita pieninä määrinä, esim mozzarellaa salaatissa, mutta pyrin aina käyttämään luomuversiota, jos sitä vaan on saatavilla.

Aina välillä saatan kuitenkin saada allergisia reaktioita vaikka olisin kuinka varovainen - varsinkin ravintolassa käynnin jälkeen, tai ylipäätään jos on tullut syötyä muualla kuin kotona.

Maitoallergisen kielletyt aineet

Tässä lista aineista, jotka ovat maitoperäisiä:
-maitojauhe, maitoproteiini, maidon kuiva-aine, maitoalbumiini, maitorasva
-hera, herajauhe, heraproteiini
-kaseiini, kaseinaatit
-laktalbumiini, laktoosi, laktaatti, laktuloosi
-vuohen- ja lampaanmaito ( ei oireile kaikilla allergisilla)

-naudanliha (vain herkimmillä) maitoa tuottavien eläinten lihoissa samankaltaisia proteiineja kuin niiden tuottamassa maidossa 

Itse käytän toisinaan vuohen- ja lampaanmaitoa, koska niistä en saa kuin hyvin vähäisiä oireita. Jos maitoallergia on paha, niin en silloin suosittele käyttämään myöskään näitä maitoja.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Maitoallergiasta

Maitoallergiassa lehmänmaidon proteiini eli valkuaisaine aiheuttaa ihmiselle allergisen reaktion. Maitoyliherkkyydestä kärsii muutama prosentti aikuisikäisistä. Taipumus sairastua lehmänmaitoallergiaan on perinnöllinen. Maitoallergiassa elimistö muodostaa vasta-aineita torjuakseen maidon proteiinia. 

Maitoallergian tavallisia oireita:
- atooppinen ihottuma
- ihon lehahtelu
- nokkosihottuma
- nuha ja hengitysvaikeudet
- aikuisilla oksentelua ja ripulia (lapsilla harvemmin)

Oireiden voimakkuus vaihtelee eri ihmisillä. Joillakin saattaa ilmetä vain lievää mahan turvotusta ja ilmavaivoja, kun taas toisilla on jatkuvaa ripulia ja koviakin vatsakipuja. Oireet saattavat ilmetä vasta pitkän aikaa maidon nauttimisen jälkeen ja vaihdella eriasteisina eri päivinä samankin maitomäärän jälkeen.

Vilja- ja maitoallergisen sallitut tuotteet

Monet luontaisesti gluteenittomat tuotteet sopivat vilja-allergisen ruokavalioon. Kuitenkin esim. sallittuja karkkeja on vaikea löytää. Jos riesana on lisäksi maitoallergia, sopivien maitoa korvaavien tuotteiden löytäminen on myös hankalaa. Suurin osa kaupan soija- ja riisijuomista soveltuu vilja-allergiselle mutta jogurtit, ruokakermat yms aiheuttavat jo suurta päänvaivaa.

Tässä lista kivoista tuotteista jotka käyvät herkällekin vilja-allergikolle sekä maitoallergikolle:


Karkkihyllystä:

Kirpeät kaverit
100g, valmistaja Urtekram A/S, Tanska.
Ainekset: Maissisiirappi*, ruokosokeri*, liivate*, kurkumajauhe*, sitruunahappo, luonnolliset aromit, pintakäsittelyaine (ruokosokeri*). Ei sisällä muita aineita.
* = Luomu.

Mistä löytyi: City Market


Gluteeniton Lakritsi
100g, valmistaja Porvoon Lakritsi
Ainekset: Sokerisiirappi, riisijauho, ruohosokerimelassi, lakritsiuute, väri lääkehiili, luontainen aromi (anisöljy).
Mistä löytyi: S-market ja City Market

Wiener Nougat (mantelinougatkonvehteja)
210g, valmistaja Fazer
Ainekset: Manteli 43%, sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, aromi (vanilliini). Saattaa sisältää pieniä määriä hasselpähkinää.



Keksihyllystä:


 Semper Kolakeksit
150g, valmistaja Semper
Ainekset: Kasvimargariini (kasviöljy, kasvirasva, vesi, emulgointiaine (E471 kasviperäinen), suola, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi, A- ja D-vitamiini), sokeri, riisijauho, maissitärkkelys, perunajauho, modifioitu perunatärkkelys, siirappi, sakeuttamisaineet (E412, E464, E401, E440), nostatusaineet (E450, E500, E575), suola, vanilja-aromi.





Sipsihyllystä:



Kartanon Original perunalastut
Valmistaja: Taffel

Ainekset: Peruna, auringonkukkaöljy, suola





Maitohyllystä:

Alpro Soya vanukkaat
4x125g , valmistaja Alpro Soya
Esim. vaniljavanukas:
Ainekset: Vesi, sokeri, kuoritut soijapavut (6%), sakeuttamisaineet 
  (muunnettu tapiokatärkkelys, karrageeni), trikalsiumfosfaatti, aromi,   merisuola, kurkumauute, vitamiinit (riboflaviini, B12, D2).
Vanukasta löytyy myös suklaan ja tumman suklaan makuisena

Alpro Soya  maustamaton soijajogurtti
500g, valmistaja Alpro Soya
Ainekset: vesi, kuoritut soijapavut* (7,9%), tapiokasiirappi*, stabilointiaine (pektiini), maissitärkkelys*, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), merisuola, Bifidobacterium, hapate (S. thermophilus, L. bulgaricus) *= luonnonmukaisesti viljelty (CERTISYS-BE-BIO-1).



Keiju Soygurt ®
0,75 l, valmistaja Keiju
esim. mustikka
Ainekset:Vesi, soijapapu (9,6 %), mustikkavalmiste (sokeri, mustikka, säilöntäaine (E202), aromit), kasvikuitu, modifoitu maissitärkkelys, trikalsiumfosfaatti, stabilointiaine (pektiini), suola, hapate
Keijun Soygurtia löytyy myös mansikan- tai vaniljanmakuisena
Mistä löytyi: Valintatalo


Rice Dream Cuisine -ruokakerma
Kasvipohjainen vaihtoehto kermalle, ruoanlaittoon ja leipomiseen
200ml,valmistaja Hain Celestial Europe
Ainekset: Vesi, riisin ainesosat (riisisiirappi*, riisitärkkelys*, riisijauho*) (10%), auringonkukkaöljy* (7%), emulgointiaine: auringonkukkalesitiini, sakeuttamisaine: karrageeni ja johanneksenleipäpuujauhe, merisuola, luontainen aromi*.
*Ekologisesti viljelty
Mistä löytyi: Prisma ja S-market

Vilja-allergisen kielletyt aineet

Tervetuloa ainesosaluetteloiden ihmeelliseen maailmaan!
Vilja-allergisen on vaikea aluksi tietää, missä kaikessa viljoja voikaan olla. Pastat, pullat, kakut ja leivät jo ymmärrämme, mutta emme ole osanneetkaan ajatella että viljoja onkin melkein kaikessa mitä olemme tottuneet syömään. Seuraavassa olen luetteloinut listan ruoista, minkä ainesosat on hyvä tarkistaa ennen ostamista/syömistä:

Sisältävät usein viljoja/viljaperäisiä aineita:
- karkit
- liemikuutiot (paitsi Herbamare)
- soijakastikkeet (paitsi Tamari Soy Sauce)
- valmisruoat (paitsi useat lasten piltit ja bonat)
- lihaleikkeleet
- marinadit ja marinoidut kanat/lihat
- maustetut soijajogurtit
- halvimmat hillot ja marmeladit
- jäätelöt/mehujäät
- kaakaojauheet
- mehut

Aina kannattaa siis tarkistaa ainesosaluettelo. Aluksi kaupassakäynti on yhtä ainesosaluetteloiden lukemista, mutta nopeasti oppii mitä voi syödä ja mitä ei. Kannattaa kuitenkin aika-ajoin tarkistaa tuttujenkin tuotteiden sisältö, koska reseptejä joskus muutellaan.


Sen lisäksi, että pannassa ovat selkeästi ne viljat, joista allergiaoireita tulee, on herkkäoireisen vältettävä kaikkia aineita jotka ovat peräisin viljasta. Jos allergia ei ole niin paha, voi olla ettei oireita kaikista viljapohjaisista tärkkelyksistä ja siirapeista tulekaan. Joka tapauksessa ne on hyvä huomioida:


Tässä lista aineista, jotka ovat usein viljaperäisiä:
- glukoosi
- glukoosisiirappi
- glukoosi-fruktoosisiirappi
- rypälesokeri
- maltodekstriini
- tärkkelys
- tärkkelyssiirappi
- hydrolysoitu tärkkelys
- muunnettu tärkkelys
- proteiinihydrosylaatti
- mallasuute
- maltoosi
- maltitolisiirappi
- sorbitoli (vain erityisen herkillä)

Viljojen tärkkelyksessä on proteiinia vain vähän, joten viljasta valmistetut tärkkelykset eivät aiheuta oireita kaikille vilja-allergikoille, vain herkimmille.

Laita kommenttia, jos tiedät näitä lisää!

Vilja-allergiasta

Vilja-allergiassa allergikko on herkistynyt yhdelle tai useammalle viljalle.Allergisen reaktion aiheuttaa viljan proteiini, enimmäkseen vehnä, mutta myös kaura, ruis ja ohra. Itselläni oireita aiheuttaa myös tattari.
Vilja-allergia on yleensä pikkulasten tauti ja siitä voi parantua. Kuitenkin aikuisiällä puhjennut allergia harvemmin paranee. Ainoana hoitona on allergisia oireita aiheuttavan viljan tai viljojen välttäminen.
Vilja-allergia on eri asia kuin keliakia, joka taas on ohutsuolta vaurioittava autoimmuunisairaus, ei allergia.

OIREITA:
- vatsakipu
- huonovointisuus
- oksentelu
- ripuli
- ilmavaivat
- turvotus koko vartalossa, erityisesti vatsanalueella
- ihottuma
- kutina tai pistely iholla
- päänsärky
- aivastelu
- nuha/tukkoisuus
- käheä ääni
- viluisuus
- kova väsymys ja voimattomuuden tunne
- verenpaineen aleneminen
- kalpeus
- sumuinen olo päässä
- aikuisiän akne
- hiustenlähtö
- hauraat ja aaltoilevat kynnet
- levottomuus / hyperaktiivisuus / keskittymiskyvynpuute

Jos tiedät jatkoa listaan, jätä kommenttia niin täydennetään :)